sunnuntai 10. elokuuta 2014

Does it almost feel like nothing changed at all

Aluksi suihkusta tuli vettä ällistyttävän kovalla paineella, tuntemattomien sinuttelu särähti pahasti korvaan ja tiskatessa yritin etsiä pesusientä tiskialtaan laidalta. Kävin Ronjan kanssa Ruisrockissa, aloitin autokoulun, hankin mekon wanhoihin, uudistin oman huoneen, mökkeilin, näin kavereita paljon, ja niin vaan ensimmäinen kuukausi Suomessa olikin jo ohi.

je t'aime ma meilleure ♥ ;)
Nyt sain vihdoin kasattua itteni tän blogin suhteen. Alkuperäinen suunnitelma oli tosiaan että heti paluun jälkeen tulisin kertomaan YFU:n loppuleiri YES:stä ja muusta, mutta  niin siinä vaan kävi että suomielämä imaisi mukaansa. Tai on siinä vähän muutakin. Mulla on pari juttua sanottavana mun vaihtovuodesta, sellasia asioita mistä en oo ennen viittinyt kirjottaa, mut mistä nyt tuntuu paremmalta avautua. Mun ranskailuun liittyy sellasia juttuja, joiden takia oon vaan halunnut ottaa etäisyyttä vaihtoon liittyviin asioihin. Mutta lähetään nyt liikkeelle siitä YES-seminaarista ja muusta tapahtuneesta :)

Elikkä siis viimenen postaus jäi mun viimeiseen kokonaiseen päivään Ranskassa, jollon vaan valmistauduin lähtöön ja mietiskelin onko laukussa liikaa kamaa. Omasta mielestä onnistuin hyvästelemään mun ranskalaisen elämän hyvin, sain tavallaan kaiken päätökseen. Valmistin itseäni henkisesti aika kauan, mietin että "tänään on viimeinen koulupäivä", "tämä on viimeinen bussimatka", "viimeinen ateria yhdessä", "viimeinen yö Ranskassa" jne. Jostain tollanen voi tuntua turhalta, mutta mä tarvitsin sitä :D Vielä juuri ennen lähtöä host-isältä pysähdyin mun huoneen ovelle ja katselin sitä viimeisen kerran ajattelematta mitään erikoista. Paksu ruskea verho esti valon pääsyn huoneeseen ja sänky oli hämärässä pedattuna keskellä siistiä huonetta, josta oli poistettu kaikki merkit mun olemassaolosta.

Sitten olikin aika suunnata läheiselle juna-asemalle viimeisen kerran. Sieltä otin junan tsekki- ja ruotsalaisvaihtarin kanssa Lyoniin, jossa mukaan liittyi muita, mm. Linnea. Sitten Pariisiin, jossa tavattiin loputkin YFU:n Ranskassa olleet vaihtarit, mm. Susanna. Pariisin päässä oli hassua muistella, miten olin viimeksi kävellyt siellä maaliskuussa ihan eri fiiliksissä mua viikon hostanneen vanhan pariskunnan kanssa (aka host-äidin serkun ja tämän vaimon kanssa). Yöjuna Berliiniin oli kieltämättä jännä kokemus, siitä mieleen jäi päällimmäisenä ahtaat tilat (ei tietenkään istumapaikkoja missään), chillailu junan lattialla Susannan kanssa ja naama punaisena saksaa huutava konduktööri (onneksi mukana olleet sveitsiläiset ymmärsivät mistä oli kyse). Berliinistä seuraava etappi oli Werbellinsee, jossa YES järjestettiin. Siitä alkoi neljän päivän seminaari, jolla siis käytiin vaihtokokemusta läpi eri tavoin. Jokainen osallistui kolmeen erilaiseen workshopiin eli työpajaan jossa sitten käsiteltiin jotain aihetta. YES oli musta ihan hyvä kokemus (vaikka monet halusivatkin sieltä jo kotiin ja vaikkei se ollut ihan niin hohdokasta kuin meiän oli annettu ymmärtää), kyllä sinne kannattaa mennä jos YFU:n vaihtarina Euroopassa on ! Musta oli hyvä että vietti vähän aikaa sellasella no man's landilla host-maan ja kotimaan välillä, silleen sai valmistautua kunnolla perheen ja muiden näkemiseen. 1.7. sitten koitti se kauan odotettu päivä. Oli tosi jännää nähdä kaikki kyltit ja mainokset taas suomeksi, meinas kanssa koko ajan unohtua että kaikki ympärillä olevat ymmärtää jos puhuu suomea...ja kyllä se perheen näkeminen toi onnen kyyneleet silmiin.

Werbellinsee

Mutta miltä se palaaminen sitten tuntuu ? Kysymys jota mietin itse vaihdon loppuvaiheilla ja jota multa sitten on kysytty paluun jälkeen. Mun vastaus on että oikeesti tosi hyvältä, oon vaan ollut niin ilonen että oon taas täällä.  Kun multa kysytään että onko ikävä Ranskaan, niin vastaan että ei. Ei ainakaan vielä. Onhan tietty joitain asioita joita kaipaa jos niitä alkaa muistella, ja kyllähän osa musta on aina Ranskassa (ja onhan brioche taivaallisen hyvää), mutta tällä hetkellä oon keskittynyt jatkamaan taas elämää Suomessa. Sitten on tää vaikeampi kysymys, että oliko kiva vuosi. Yleensä vastaan että ihan jees juu kiva kuitenki olla taas täällä, mutta lähes aina kerron myös miksei mun vuosi ollut ihan niin kiva.

Oon tainnut kirjottaa tästä ennenkin täällä, mutta yleisesti ottaen ainakin vaihto Ranskassa tuntuu olevan odotettua rankempi tai vaikeampi. Lähes kaikilla samassa koulussa mun kanssa olleista vaihtareista oli jonkun perheenjäsenen kanssa ongelmia tai ainakin jokin suhde oli vähän hankala. Mulle tää perheenjäsen oli host-sisko, jonka kanssa olisin halunnut olla läheinen jne. Meiän aluevalvojan sanoin aina ei vaan kemiat kohtaa, ja mulle nyt sitten osui tällänen tapaus kohdalle. Musta tuntui ettei sitä kauheasti kiinnostanut tutustua muhun, hyvä kun edes katsoi muhun päin. Sain aina olla aloittamassa keskustelut ja kysymässä kysymyksiä. Musta ignooraus on ikävimpiä asioita mitä toiselle voi tehdä, ja toi vuosi olikin pieni kolaus itsetunnolle. Sitä kysyy päivittäin itseltään, miksei kelpaa, onko mussa jotain vikaa, mitä teen väärin. Tän seurauksena en pystynyt olemaan oma itseni host-siskon läheisyydessä ja kotona olemisesta tuli stressaavaa. Uskon siihen että kaikki asiat voidaan selvittää puhumalla, eri asia on sitten että haluaako puhua (tämän opin seuraamalla mun eronneiden host-vanhempien suhtautumista toisiinsa). Tulihan asiasta puhuttua host-siskon kanssa syksyllä, kun en parin kuukauden jälkeen uskonut kestäväni sellaista kohtelua koko vuotta ja ajattelin vaihtaa perhettä. Meiän välit parani sen keskustelun jälkeen hetkeksi ja palasi sitten entiselleen. Jäin kuitenkin sinne, koska mun host-vanhemmat oli kivoja ihmisiä ja pelkäsin että toisessa perheessä asiat voisivat olla huonommin. Nyt kun oon kuullut aika hurjiakin juttuja toisten vaihtarien hosteista, niin noi omat ongelmat tuntuu pieniltä, miksi edes valitan. Mutta siellä paikan päällä ei paljoa hymyilyttänyt. Host-sisko oli vaan ehkä mulle se henkilö, jonka kanssa olisin halunnut sen hyvän suhteen ja jolta olisin kaivannut hyväksyntää, mulla kun ei omanikäistä siskoa Suomessa ole. Jos vaihtoon on lähdössä ja host-perheessä on omaa ikääluokkaa olevia sisaruksia, niin ei kannata odottaa että pakosti muodostuu hyvä sisarussuhde, juttu on ollut näin useamman mun tunteman vaihtarin kohdalla. En oo ollut mun host-siskoon minkäänlaisessa yhteydessä paluun jälkeen, host-vanhempien kanssa oon puhunut meilin välityksellä.

 Jos joku muistaa sellasen yksityiskohdan niin mullahan oli poikaystävä syksyllä lähtiessä, sovittiin sillon että pidetään vuosi taukoa ja katotaan mun paluun jälkeen fiiliksiä uudestaan. Ollaan nyt sitten jatkettu ihan vaan kaverilinjalla. Kun nyt tästä aiheesta alotin, niin myönnän että Ranskassa harmitti, että tavallaan jouduin vaihtamaan meiän suhteen kokemukseen, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan sitä mitä halusin/toivoin/odotin. Mutta sellasta sattuu, sacrifices have to be made ja nyt jatkan tällä eteenpäin.

Haluan vielä korostaa sitä, kuinka paljon vaihtovuoden "kivuus" on tuurista kiinni. Perhe, kaupunki, koulu, et voi oikeen vaikuttaa siihen mihin päädyt. Mun kumpikin ranskalainen koti sijaitsi oikeasti keskellä mitään, kavereita ei asunut lähistöllä ja jouduin aina pyytämään kyytiä jos halusin johonkin. Mun host-vanhemmilla ei myöskään ollut kauheasti aikaa viedä mua mihinkään, joten sellasta kotona istuskelua ja ajan tappamista oli vähän liikaakin. Vietin aika paljon aikaa yksin omien ajatusten kanssa, pystyin helposti kertomaan mistä asioista olin puhunut kotona sen päivän aikana. Ensimmäiset pari päivää paluun jälkeen olin vähän shokissa, kun musta oltiinkin kauhean kiinnostuneita ja koko ajan on joku jonka kanssa puhua ! Välillä Ranskanssa koin myös että mua kohdeltiin kuin olisin tyhmä, joillain ranskalaisilla on vaikeuksia käsittää että ymmärrän hyvin vaikka en täydellistä ranskaa puhukaan. Sanotaan että nään nykyään maahanmuuttajat ihan eri tavalla.

Ennenkuin kukaan ajattelee että masennuin Ranskassa tmv. niin sanon että oli mulla siellä oikeesti kivaakin :D Noi asiat joista kirjotin kuuluu niihin värimaailmaltaan synkempiin mun vaihtovuoden kokemuspaletissa. Oon tietysti kiitollinen siitä mitä sain, koska sain myös paljon hyviä muistoja Ranskasta (mukavinta on palata viikkoon Pariisissa tai Johannan perheen kanssa, kiertelyyn Lyonin kaduilla tai ystävien kanssa vietettyihin hetkiin) ja koko toi kokemus on ihan uskomaton. Vaihtovuosi on sellanen asia jonka läpikäyneenä voi olla tosi ylpeä itsestään. Vaihdossa ainakin mulla "huono päivä" sai ihan uuden merkityksen, yksinäisyyden, arvottomuuden ja turhautumisen tunteet tuli tutuiksi, ja kaiken tän seurauksena opin arvostamaan pieniä asioita ja omaa kotia entistäkin enemmän. Kivuliaan vuoden jälkeen nään itseni eri tavalla ja hyväksyn ja tunnen itseni myös paremmin. Aika kultaa muistot monissa tapauksissa, eiköhän tässäkin. Meen ehkä ensi kesänä tapaamaan mun luokkalaisia tyttöjä, katsotaan sitten että osaanko edelleen ranskaa..on harmillista miten nopeasti esim. sanastoa pääsee unohtumaan. Kielitaitoa yritän pitää yllä lukemalla ranskaksi, katsomalla ranskalaisia videoita YouTubesta ja kuuntelemalla musiikkia.

koska Suomi


Nyt kun paluusta on jo reipas kuukausi, tuntuu kuin Ranska kuuluisi johonkin toiseen todellisuuteen, kaikki se tapahtui jollekin eri Paulalle. Välillä sinne on hauska palata muistoissa ja miettiä minkälaista mun arki siellä oli, mutta kaiken kaikkiaan oon ollut tosi iloinen kotona ja aika on kulunut supernopeasti (verrattuna varsinkin vaihdon alkuun, jolloin viikko saattoi tuntua vuodelta). Mutta vaihtoon lähteminen kannattaa ehdottomasti jos siihen vain on mahdollisuus. Ei se vuoden "jälkeenjääminen" mitään haittaa, ja ainakin itse oon päässyt takaisin kuvioihin tosi hyvin, ihan kuin en ois poissa ollutkaan. Vaihto on uskomaton matka, jonka merkityksen voi kunnolla ymmärtää vain jos sen kokee itse.

Kaipa tää nyt sitten oli tässä, niin vaan yksi mun unelmista on takanapäin. Tähän loppuun haluaisin kiittää kaikkia niitä, jotka on jaksaneet lukea mun juttuja ja seurata mun vuotta ranskalaisittain !! Jos on mitä vain kysymyksiä, niin voi laittaa kommenttia tai mulle saa lähettää meilinkin jos haluaa, yritän sitten vastata parhaani mukaan. Tulevat vaihtarit, ottakaa mahdollisimman paljon omasta vuodestanne irti !

Kiitos ja kumarrus :)

5 kommenttia:

  1. Hei tää sun blogi oli just ihana :) ite oon lähössä Ranskaan vaihtoon reilu viikon päästä ja kelasin vaa et mite siel kouluis (ei yksityisis, vaa iha tavallisis) on kaikkien koulukirjojen ja semmosten kaa? Et käyttääks ne vihkoi samallai ku suomes ja pitääks niit kirjoi ostaa :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ! :) olin ite yksityisessä koulussa ja host-perhe oli hankkinu mulle kirjat mut kannattaahan sitäki varten varata rahaa ihan varmuuden vuoks. mun ainaki piti palauttaa kaikki kirjat koululle vuoden lopussa, niit kerättiin siel tiettynä päivänä, et kaipa koulu makso/lainas mulle kaiken (en niistä ainakaa maksanu mitää). yleensä ain sovittiin vieres istuvan kanssa et kumpi ottaa minkäki kirjan millekki tunnille nii kummanki ei tarvinnu sit raahata mukaan :D et tuskin haittaa jos sul ei oo niit kirjoja heti kättelyssä ! ja Ranskassa yleensä kaikil on kaikille aineille yhteinen kansio johon ostetaan irtopaperia, kirjotetaan kuulakärkikynällä (paitsi matikassa) ja pitää olla omat konseptit kokeisiin (jos sulla niitä on), mut kaiken tän hankkimisen ehtii kyllä hoitaa sit siellä :) hyvää matkaa sulle !!

      Poista
  2. Mikä sun taso ol Ranskan kielessä ku lähdit sinne ( kouluarvosanoin)?
    Ja lähditkä lukion kakkosella? Toivottavasti katot ja vastaat tähän vaikka et enää tätä blogia kirjoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, näin sun kommentin vasta nyt !
      Mä oon tosiaan lukenu lyhyen ranskan, ehdin lukion ekalla luokalla lukea neljä kurssia ennen kuin sit lähin (pohjalla tietty se yläasteen parin vuoden peukaloiden pyörittely). Olin kympin oppilas, mut perillä Ranskassa huomasin heti kättelyssä ettei se kerro yhtään mitään kielitaidon oikeesta tasosta ! Ihan eri juttu lukea luokassa jotain käännöslauseita ku yrittää selvittää arkisia asioita ranskaks..mut kyllä siitä selviää alkuhankaluuksien jälkeen. Sanoisin et mulla meni noin puol vuotta et oikeesti pystyin sanomaan et ranska sujuu. Ku tulin takas Suomeen menin lukion toiselle luokalle ja otin tavotteeks kirjottaa ranskan nyt keväällä. Luin loput lyhyen ranskan neljä kurssia aika lailla itsenäisesti (yks niistä oli opetuksessa). Mun opettaja sai mut sit kirjottamaan loppujen lopuks pitkän ranskan, vaikka en oo lukenu sitä kurssiakaan, ja tänään julkastujen tulosten mukaan ois laudatur tulossa. Eli kyl vaihdossa oppii sen kielen tosi hyvin, pitää vaan valjastaa se kielitaito suomalaisten ylppärivihkojen tekoon sopivaks jos haluaa kirjottaa :)

      Poista
    2. Okei kiitos vastauksesta :)!

      Poista