lauantai 14. joulukuuta 2013

All the little lights

Mä oon ottanu yheksi tän vaihtovuoden tavotteeksi yrittää tehä mahollimman paljon asioita, joita en oo ennen tehnyt tai joita en Suomessa pystyisi tekemään. Siihen tarjoutui tilaisuus viime viikonloppuna !

Lyonissa nimittäin vietetään joka vuosi sellasta neljä päivää kestävää valofestivaalia, jonka nimi on La fête des Lumières (Valojen juhla). Juhlan alkuperäinen tarkoitus on kunnioittaa Neitsyt Mariaa, joka paransi Lyonin rutosta keskiajalla, ja alunperin tää oli ihan Lyonin oma juttu: koko kaupunki oli valaistu kynttilöin joita ihmiset laittoivat ikkunoihin 8. joulukuuta. Viimesen vuosikymmenen aikana tästä on kuitenki tullut maailmanlaajuinen tapahtuma, ja joka vuosi Lyoniin tulee neljän päivän aikana n. 3-4 miljoonaa turistia ihailemaan erilaisia valotaideteoksia. Mä olin tänä vuonna yksi niistä neljästä miljoonasta !

Eli viime lauantaiaamuna otin suunnaksi Lyonin. Juna oli yllättäen 40 minuuttia myöhässä..kerroin tästä host-isälle ja heti tuli soitto perään että älä vaan lähde asemalta minnekään, koska se on huonoa aluetta..no sit juna oli saapuessaan niin täynnä että jouduin seisomaan (tosin ykkösluokan) käytävällä koko matkan kylki kyljessä toisten epäonnekkaiden kanssa. Onneks en kärsi matkapahoivoinnista :D Tää kaikki otti vähän päähän mutta fiilis parani kun pääsin perille, sain ostettua sen mun kaipaaman talvitakin ja tapasin Linnean :)


tää oli täyttä sattumaa Olivia ;)
Part Dieun ostoskeskuksesta
Mentiin siitä sitten Linnealle valmistautumaan iltaan, ja pian lähdettiin Linnean host-vanhempien kanssa keskustaan paikan päälle. Ilman heitä illasta ei ois tullu mitään, pitää olla lyonilainen että osaa mennä oikeisiin paikkoihin tossa tapahtumassa ! Käveltiin ihan reipas lenkki sen neljän viiden tunnin aikana, joka vietettiin ihaillen erilaisia valonäytöksiä ja erilaisin teemoin valaistuja katuja ja rakennuksia. Oli ihan uskomatonta, kaikki se mitä nähtiin korvas moninkertasesti pienen kivun jaloissa.Tästä pääsee Linnean postaukseen kyseisestä viikonlopusta, siellä lisää kuvia :)




Käytiin myös Lyonin joulumarkkinoilla, siellä oli varmaan sata pientä kojua joista pystyi ostamaan melkeen mitä vaan maan ja taivaan välillä..mulle tarttui illan aikana mukaan kuitenkin vaan lasillinen kuumaa viiniä, joka ei loppujen lopuksi maistunutkaan ihan samalta kuin glögi.






Olin kuullu useemmaltakin eri ihmiseltä että viikonloppuna Lyonissa tulisi olemaan ihan järkyttävä tungos, mutta sen tajus parhaiten vasta sitten kun tultiin sinne keskustaan ja alettiin kahlaamaan eteenpäin kaikkien muiden seassa. Useemmankin kerran luulin jääneeni porukasta ja jouduin etsimään tuttuja hahmoja ihmisten joukosta :D

saa jonkinlaisen käsityksen siitä ihmismäärästä..sekaan vaan !

Jäin Linnealle yöksi, ja sunnuntaina oli sitten tarkotus käydä kahvilla sen mun host-veljen tyttöystävän Leanan kanssa ennenku otin junan takasinpäin, mutta matkaan tuli pari mutkaa..oltiin nimittäin katottu bussiaikataulua väärin Linnean kanssa (moneskohan kerta ku mulle käy niin). Kun bussi saapui, todettiin ettei se olekaan se jolla pääsen suoraan ostoskeskukselle, jossa oli tarkotus tapaa Leana, ja pienen säädön jälkeen päädyin kuitenkin ottamaan sen bussin (.."tämä ei ole mikään taksi neitiseni"..). Stressitason käyrään tuli tosiaan pieni piikki kun kuulin Linnean huikkaavan poskisuudelmien jälkeen että mun täytyy vaihtaa bussia tai jotain. Puhelimessa selvitettyjen reittiohjeiden ja parin ohikulkijan neuvojen avulla päädyin keskustan metroaseman kautta sinne ostarille. Metron vaihtaminen oli ihan järkyttävää ihmismäärän takia..ku olin vaihtamassa metroa nii jäin ekalla yrittämällä vaunun ulkopuolelle, mä ja muutamat muut ei vaan yksinkertasesti mahduttu kyytiin. Parille onnettomalle kävi niin että laukku tai takki jäi oven väliin, mutta hätääntyneen riuhtomisen ansiosta näistäkin selvittiin. Seuraavaa metroa odottaessa olin päättänyt että tällä kertaa en jää ulkopuolelle ja kyynerpäätaktiikalla pääsin metroon. Olin tyytyväinen itteeni niin kauan kunnes tajusin että munhan pitäis päästä uloskin..tässä vaiheessa oli jo varmaa, että myöhästyisin junasta. Ostoskeskukselle päästyäni ja Leanan löydettyäni olin jo ihan puhki kaikesta juoksemisesta ja tönimisestä, mutta Starbucksin latte elvytti mut ja pian pitikin jo kiiruhtaa asemalle. Pääsin oikeaan junaan, host-isä haki mut asemalta ja kotiin päästyäni huokaisin helpotuksesta. Loppu hyvin kaikki hyvin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti