sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Auringonpalvontaa

Tän viikon maanantaina palasin taas kouluun kuumailmapallojen syntykaupunkiin eli sinne Annonayhyn. Maanantain jälkeen tarkistin että millon se pääsiäisloma taas alkaakaan..vaikka mun mielestä Suomen koulusysteemi tuottaa ihan tarpeeksi töitä oppilaille, niin Ranskassa kaiken päälle tulee vielä ne 10 tunnin koulupäivät, ja viimesellä viikolla ennen hiihtolomaa kaikki olikin ihan kuolleita. Useimmat olivat vaan nauttineet lomasta ja unohtaneet kaiken kouluun liittyvän. Ennen pääsiäislomaa meillä tulee olemaan eräänlainen koeviikko, johon pitää ilmeisesti opiskella kaikista aineista kaikki mitä ollaan tähän asti käyty, töitä siis riittää taas. Ja niin, liikassa alotettiin juoksu ! Tuntuu että nää lajit vaan paranee loppua kohti, alotettiin hengenpelastuksesta, sit tuli steppi ja futis ja nyt sit viimeiseksi juostaan, mikä sopii mulle hyvin.

Viimeset pari viikkoa on olleet tosi lämpimiä, ulkona on selvinnyt joinain päivinä ihan farkuilla ja t-paidalla, ja ruokiksella ollaan haettu lounasleivät koulun kahvilasta ja jääty ulos aurinkoon syömään. On ollut kuulemma sellanen sää mikä on yleensä toukokuun puolivälissä ! Suomen takatalvelle on ollut hyvä naureskella..nyt säät alkaa kait taas vähän huononemaan. Aloin jo oottaa kesää tosi paljon !

näkymää mun ikkunasta takapihalle
 Eilen meillä oli kolmas ja samalla viimeinen lukion järjestämä laskettelupäivä Alpe d'Huez -asemalla, menin sinne meksikolaisvaihtari Pablon ja parin koulukaverin kanssa. Se oli Pablon elämän kolmas laskettelukerta, mutta ihan hyvin me pärjättiin (laskettelulasien puuttuminen korvattiin laittamalla aurinkolasit päähän kuten kuvasta huomaa) :D Sää oli tosi huono, lounaan jälkeen ei enää kauheen kauan laskettu, koska oltiin jo vesi/räntäsateen jäljiltä läpimärkiä. Paluumatkalle päästyä todettiin kuitenkin Pablon kanssa että hyvä että mentiin, olihan se kokemus sinänsä. Ja mulle laskettelu kelpaa aina, varsinkin nyt kun rinteeseen en oo oikeen päässyt.

Pablo host-veljensä hiihtohaalarissa

päivä oli hyvä päättää kuumaan kaakaoon
Tänään on 100 päivää kotiinpaluuseen, sitä ennen edessä on vielä kaikenlaista. Nää viikot ennen seuraavaa lomaa tulee menemään aika nopeasti koulun takia, ja sit onkin jo toukokuu ja viimeisen (?) YFU-tapaamisen aika. Ennen koulun loppua järjestetään luokan kanssa jotain yhteistä tekemistä, ja kavereiden ja muiden vaihtareidenkin kanssa on suunnitelmia. Kesäkuun alussa suoritan sitten Delf-kielitutkinnon ja ennen kotiinpaluuta on se neljä päivää kestävä YFU:n vaihtareiden YES-seminaari Berliinin lähellä. Ilmottauduin sinne viime viikolla ja tajusin lähdön lähestyvän kovaa vauhtia...sanotaan että vikat kuukaudet ennen paluuta on ne vaihtovuoden parhaat, yritän nyt ottaa kaiken mahdollisen irti elämästä täällä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti