She says a winner never quits, quitters never win

Kun astun host-äidin ovesta sisään, vanhan kivitalon tuoksu palauttaa mulle yhtäkkiä mieleen ensimmäisen kerran kun tulin siihen taloon. Tuntuu siltä, että suljen vaatekaapin oven toisessa kodissa ja avaan sen heti uudestaan laittaakseni kamoja matkalaukusta taas takaisin. Alppien profiili kohoaa sinertävänä nousevan auringon pinkiksi värjäämää taivasta vasten, ja kehutaan taas miten kauniilta se näyttää, kuten joka aamu. Koen pieniä ilon hetkiä, kun auringon paistaessa kuvittelen että ois kesä tai kun pääsen bussissa hyvälle ikkunapaikalle (jolla ei tarvii haistella verhoja tai takana ei oo huutavia pikkulapsia). Päivä alkaa ja sit se onkin jo lopussa.
En uskonu et oikeesti sanoisin tän, ehkä koska en uskonu et oikeesti tuntuis tältä, mut aika kuluu nopeesti. Kun nyt mietin tätä puolta vuotta jonka oon viettäny täällä, nii onhan se kulunut nopeemmin ku puol vuotta on koskaan kulunut. Oudointa on se että muistan kaikki tapahtumat tosi tarkasti, en vaan tiedä minne kaikki aika niiden väliltä on kadonnut.

Viime aikoina oon tuntenut itteni onnellisemmaksi kuin aikaisemmin. Täällä on paljon aikaa tunnustella omia fiiliksiä, ja oon huomannut ettei joku pieni vastoinkäyminen enää vie sitä perustyytyväistä tunnetta pois. Kun lenkkiä juostessa kuuntelen yhtä mun tän hetken lempibiiseistä, aurinko paistaa ja tulee alamäki vastaan, alkaa hymyilyttää. Se voi johtua siitä, että tiedän olevani voiton puolella, tai siitä, että asiat tuntuu rullaavan vihdoinkin, kaikki on hyvin. Tai siitä että myönsin ittelleni osaavani ranskaa jo ihan ok hyvin. Vaihtariblogeja lukiessa oon samaa mieltä siitä, että ennen helmikuuta ei pidä luovuttaa. Vaikka sopeutumiseen ja ikävän hellittämiseen menisi kuukausia, niin kaikki kyllä helpottuu. Ekat kolme kuukautta tuntu ikuisuudelta, puolivälin jälkeen viikot on menneet ohi nopeasti.

host-kissa joka seuraa mua kaikkialle

Omien kokemusten ja sen perusteella mitä oon muiden vaihtareiden kanssa puhunut voin sanoa, ettei Ranska oo ihan helpoimmasta päästä kohdemaana, vaikka onhan maalla tietty hyvätkin puolensa. Hyvän ruuan, kauniin kielen ja upeiden maisemien lisäks oon saanu tottua siihen, että ranskalaiset ujostelee ulkomaalaisia, koska eivät tunnetusti puhu hyvin muita kieliä kuin omaansa. Kun ei alussa ite puhu hyvää ranskaa, on vähän vaikeeta ottaa kontaktia muihin. Voin myöntää, että oon aika monesti miettinyt, miten paljon helpompaa ois ollut jos oisin valinnut kohdemaan jossa puhutaan englantia, oisin saattanut sopeutua nopeammin. Sitten kuulen taas itseni puhuvan ranskaa ja oon ilonen että oon täällä, vaikka kieli onki ollut hankala oppia (ja mulla on edelleen vaikka kuinka paljon opittavaa..). Jokasella kohdemaalla on varmasti omat haasteensa, mä tunnen tän ranskalaisen version.

Välillä musta tuntuu, etten oikeen tiedä mistä kirjottaa tänne, varmaan just sen takia että mun elämä on asettunu raiteilleen, elän tätä tänne rakentunutta elämää. Vaikka koko ajan tapahtuu kaikenlaista, en tiedä mitä siitä kirjottaisi, enää en ihmettele kaikkea suu auki niinku alussa. Neljän kuukauden jälkeen aloin vähän pelätä kotiinpaluuta, sitä, että joudun jättämään kaikki nää ihmiset ja koko tän elämän tänne. Tällä hetkellä oon jonkinlaisessa jännässä välitilassa, en haluaisi lähteä, mutta toisaalta en mä tänne jäädäkään halua. Joka tapauksessa se hetki, jollon en kasaa kamoja mun matkalaukkuun viikoksi vaan kotiinlähtöä varten tulee olemaan haikea. Toisaalta sitä on tyhmä ajatella, onhan mulla vielä neljä kuukautta jäljellä täällä, toisaalta se on ihan hyvä: ainakin arvostan jokasta täällä vietettyä hetkeä enemmän. Oon mietiskelly myös että tän kokemuksen jälkeen tuun varmasti olemaan onnellisempi ja tyytyväisempi Suomessa. Ei silleen että oisin ennen ollu jotenkin onneton, vaan yksinkertasesti yleisasenne kaikkeen on kokenu pienen muutoksen. Sitä sanotaan että vaihto tavallaan avaa silmät ja oppii tuntemaan itsensä paremmin. Tuun kyllä olemaan ylpeä ittestäni tän kokemuksen jälkeen, voin ajatella et mä oikeesti tein sen.

 

Tosiaan, neljä kuukautta jäljellä. Laskin että suunnilleen puolet siitä tulee olemaan lomaa :D Nyt mulla alko kahden viikon hiihtoloma, huomenna lähden Pariisiin ja loman tokalla viikolla ilmeisesti Etelä-Ranskaan moikkaamaan Susannaa !