Kansainvälisempi viikko ja unohdettu oppilas

Salut :) Sain tällä viikolla tavata tsekkiläisiä, jotka tulivat viikoksi Ranskaan pienelle "kielimatkalle". Meiän lukio nimittäin järjestää viikon parin mittaisia matkoja eri Euroopan maihin (kai kouluvaihto ois oikea sana ?), ja mun luokalta suurin osa oli Tsekissä viime syksynä. Heillä oli host-perhe sen 10 päivää jonka siellä viettivät, ja nyt sitten viime viikon perjantaina nämä tsekit saapuivat tänne viikoksi. Heille oli järjestetty erilaista ohjelmaa, kuten esim. Lyonin vierailua, mutta kyllä niitä koulullakin välillä näki. Muutamalla mun kaverilla oli omat vaihtarinsa, ja sitä kautta tuli sitten vietettyä aikaa heidänkin kanssaan. Lähes kaikki tsekit puhuivat ranskaa (tosin vaihtelevalla tasolla), joukossa oli ainakin yksi tyttö joka ei ranskaa pahemmin ymmärtänyt ja jonka kanssa sitten puhuin englantia. Tuli oikee kielinero fiilis siinä englantia ja ranskaa puhuen :D Aluks oli vähän hämmentävää kuulla itsensä puhuvan englantia, on jännää miten se tulee edelleen sieltä jostain (hyvä vaan koska YESin ilmottautumispapereihin laitoin että englanti on sujuva). Mut niin, perjantaina menin kavereiden mukaan saattamaan lähteviä tsekkejä (he matkustivat kevyesti bussilla tänne ja takaisin). Tunnelma oli tosi haikea, monet sanoivat etteivät haluaisi lähteä, ja jäähyväiset kestivät kauan. Vaihdettiin taas lupauksia siitä, että nähdään vielä joskus uudestaan. Vielä ennen lähtöä yksi poika otti kitaran esiin ja kaikki lauloivat yhdessä Imagine Dragonsin Radioactive-biisin, se oli tosi koskettava hetki vaikka seurasinkin tätä kaikkea sivusta. Tsekkien bussin lähdettyä paikalle saapui tyttö, joka oli unohdettu ottaa mukaan, ilmeisesti suomalaisten opettajien tapa laskea oppilaat ennen lähtöä ei ole kaikille tuttu. Ei siinä mitään, sitten vaan soittoa perään että odottakaa ja tää tyttö juoksi bussin kiinni.

sattui taas hyvä sää juuri tsekkien lähtöpäivälle

Koko tän postauksen pointti on se, että tsekkien lähtö toi mulle taas mieleen viimeiset hetket Suomessa ennen lähtöä ja myös sen, ettei mullakaan ole enää kauheasti aikaa jäljellä täällä. Puhun tästä nykyään joka postauksessa, mutta niin se vaan on että paluun järjestely on nyt paljon esillä :D Tuntuu että koko ajan kysellään milloin lähdenkään, palaanko takaisin (mun opettajat ja luokka tosiaan luuli että kirjoitan ylioppilaaksi Ranskasta), millaiset fiilikset on lähdön suhteen ja sitä rataa. Suomi on muutenkin ollut mielessä viime aikoina, koska lähetän pian ensimmäisen vaatelähetyksen kotiin, ilmoittauduin autokouluun (joka ois nyt sitten tarkoitus aloittaa heinäkuussa), oon tehnyt suunnitelmia kesälle ja mietiskellyt ensi syksyä ja esim. sitä, jatkanko koriksen pelaamista taas jne. Toisaalta sitä haluaisi kaiken jatkuvan samalla tavalla kuin ennenkin, toisaalta tuntuu että olisi hyvä tilaisuus muutoksille. Täällä ollessa oon ymmärtänyt, kuinka tärkeää on ottaa aikaa ihan vaan itselleen ja kuinka hyvää tekee olla tekemättä mitään erikoista.

“They always say time changes things, but you actually have to change them yourself.” 

― Andy Warhol

Marjolaine, Johanna, Clara, Mélanie, luokkalaiset tytöt joista on tullut mun läheisimmät ystävät täällä :)

tunnen itteni aina jättiläiseks näiden joukossa....en oo ehkä vieläkään täysin tottunut #exchangestudentproblems